Pikalaina Ilman Luottotietoja

Pikavipin tai monen muunkaan lainan saaminen ei ole mikään helppo juttu jos luottotiedot ovat menneet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että tätä ei yritettäisi, ja moni onkin kiinnostunut kuulemaan vastauksen kysymykseen, onko pikalainaa mahdollista saada ilman luottotietoja.

Onko mahdollista saada pikavippi ilman luottotietoja?

Joten eiköhän sitten mennä vaan ihan suoraan asiaan. Onko näitä nettilainoja mahdollista saada, jos on onnistunut jo saamaan maksuhäiriömerkinnän?

Tähän löytyy tavallaan parikin eri vastausta, ja se mitä tähän sanotaan riippuukin keneltä sitä kysytään. YLE on mm. uutisoinut, että nykyään olisi mahdollista saada opintolainaa vaikka luottotiedot ovat menneet.  Samalla se kuitenkin myös kertoo, että lainan saaminen on todella vaikeaa muutoin maksuhäiriömerkinnän kanssa. Miten on kuitenkin tilanne pikavippien kanssa?

No niissä se tilanne näyttää yleensä olevan huonompi. Pikalainakeskus mm, kertoo aika suoraan, että pikalainaa ei olisi mahdollista saada ilman luottotietoja mistään. Ja samanlaisat linjaa vaikuttaa kertovan monet muutkin pikavippeihin erikoistuneet sivustot.

Lähtökohtaisesti vaikuttaa siis aika tiukasti siltä, että ilman luottotietoja on mahdotonta tai ainakin hyvin vaikeaa saada lainaa.

Miksi lainaa ei tahdo saada maksuhäiriömerkinnän kanssa?

Sinällään luottotietorekisterissä on se hassu ominaisuus, että se ei erottele ongelmien suuruutta. Merkintä on ihan sama, jätti sitten maksamatta 5 euron laskun, tai 10000 euron velan. Seuraukset ovat samanlaiset, joskin tietenkin pienempi velka on helpompi saada korjattua ennen kuin ongelma astuu näin pitkälle. Monet kuitenkin menettävät nykyään luottotietonsa pienienkin velkojen takia, osittain mm. mielenterveysongelmien takia.

Vaikka onkin väläytelty ajatusta positiivisesta luottorekisteristä, jonka kautta lainalaitokset voisivat nähdä henkilöiden muut velat ja tulot, ei sellaista todennäköisesti ole tulossa ainakaan pariin vuoteen. Tämän takia luottotietojen tarkistus onkin usein se ainoa keino, jolla lainanantaja voi selvittää hieman, miten kyvykäs lainaaja on aikaisemmin ollut velkojaan maksamaan.

Maksuhäiriömerkintä on selvä viesti siitä, että joskus on ollut tämän kanssa ongelmia. Yleensä ihan pienistä asioista ei näitä luottotietoja vielä menetä, joten jos ne ovat kerran menneet, kertoo se yleensä jo vähän vakavammista ongelmista. Koska lainaajilla on muutoin aika vähän keinoja saada rahojaan takaisin jos ongelmia tulee, luopuvat he yleensä heti nopeasti antamasta lainaa ongelmallisille. Luottotiedot eivät ole se ainoa ongelma, vaan mm. alhainen ikäraja tai työtilanne voi muutoinkin estää monien lainojen saamisen.

Lainaaminen luottotietonsa menettäneelle olisi kuitenkin niin suuri riskistä, että sitä ei tahdo oikein kukaan enään tehdä. Varsinkin kun tämä tieto ei kerro, oliko ongelma pieni vai onko henkilö kenties vieläkin pahoissa veloissa.

Pikavippi 20 vuotiaalle

Pikavippi 20 vuotiaalle

Vaikka moni kuvittelee pikalainojen houkuttelevan ahkerasti nuoria ja ehkä hieman tyhmiä lainaajia, on monissa lainoissa nykyään kuitenkin ikärajana selvästi suurempi numero kuin 18v.

Yleisin ikäraja nykyään onkin 20 vuoden ikäraja, ja se koskee niin pikavippejä kuin erityisemmin vielä kulutusluottoja. Se on useimmiten myös se minimi-ikä, jonka jälkeen on ylipäätänsä mahdollista saada yli 2000e lainoja netistä

20 vuotiaalle lainaajalle onkin tarjolla paljon enemmän erilaisia ja erisuuruisia lainoja kuin vuotta nuoremmalle, mutta kaikki lainat eivät vielä ole hänelle auki. Usein ne edullisimmat ja samalla vaikeiten saavat nettilainat vaativat 20v ylittävää ikää. Yleisimpiä ikärajoja tällöin ovat 21v, 23v ja jopa 25v.

Pikavippi 20v

Pikavipit ovat netin suosituimmat lainat, ja jotakuinkin jokainen netin pikalaina on saatavilla kunhan ikää on 20 vuotta. Poikkeuksena tästäkin on erityisesti Ferratum, joka juuri vuoden 2018 alussa nosti ikärajansa 21 vuoteen, ja poisti samalla tarjonnasta 20-vuotiaille yhden parhaista ilmaisista pikalainoista mitä markkinoilla on.

Pula tai missi ei kuitenkaan ole mitenkään vakava, sillä lainoja on tämänkin ikäiselle tarjolla niin paljoa että pulasta ei voi valittaa. Muut pikalainat ovatkin 2o-vuotiaiden käytössä ja pikalaina 20v hakijalle on usein mahdollista saada niistä edullisista ja hyvistä lainapaikoista.

Lainaa 20 vuotiaalle

Toisaalta on hyvä tiedostaa, että vaikka lainaa 20 vuotiaalle on mahdollista saada, ei se tarkoita että se aina onnistuu. 20 vuotiaat ovat niin erilaisissa elämäntilanteissa, että vaikka toisella lainaa tarjotaankin, toiselle sitä ei välttämättä heru.

Harvalla 20-vuotiaalle on esimerkiksi kovin hyviä tuloja. Hyvä jos tuloja löytyy ollenkaan! Tämän takia vaikka teoriassa on mahdollista saada suuriakin lainoja kun ikää löytyy tämän verran mittarista, ei se tarkoita että se kävisi välttämättä helposti. Vaikka 20v ikä ei suoraan estä lainan saamista, ollaan heidän kanssaan usein tarkempia kuin vaikka 30v lainaajan kanssa.

Riski on kuitenkin tilastollisesti suurempi, että laina jää maksamatta nuorempien lainaajien kanssa. Johtuuko tämä kypsyydestä vai tulojen puutteesta, mielipiteitä löytyy, mutta faktaa on mahdoton kiistää. Tämä näkyy siten myös lainan saamisen helppoudessa ja siinä, kuinka tiukasti 20 vuotiaan lainahakemusta syynätään ennen lainan myöntämistä.

Yleisesti voidaan sanoa, että pikavippi 20 vuotiaana on aika helppo saada, mutta suurempia lainoja ei niin helpolla heru. Pieni pikalaina onnistuu hyvin, mutta jos yrität tai tahdot saada ison 3000e kulutusluoton, täytyy olla muutakin näytettävää kuin vain minimi-ikä.

Pikavippi Yöllä

Pikavippi Yöllä

Se voiko pikalainaa saada yöaikaan on herättänyt keskustelua, ja mielipiteitä on tämän asian suhteen kahta eriävää, riippuen keneltä asiasta kysyy. Faktat ovatkin hieman monimutkaisia, ja se miten tilanne on käytännössä tuntuu välillä olevan hieman eri kuin mitä se on säännösten mukaan.

Pikavippi yöllä

Aika selvästi voidaan kuitenkin sanoa, että pikavippi -nimellä kulkevia lainoja ei voi saada tililleen yöllä, mutta niitä voi kuitenkin hakea. Tämä tarkoittaa, että lainahakemuksia voi jättää lainapalveluihin koska tahansa, mutta vaikka ne osassa paikoissa käsitelläänkin yöllä, ei niitä kuitenkaan makseta tileille kuin vasta aamulla.

Miksi näin? Syy on ihan lakitekninen, sillä 2013 voimaan astunut uusi pikavippialaa koskeva laki kertoo, että lainaa ei voi maksaa asiakkaiden tileille yöaikaan (tarkemmin klo 23 – 7 välisenä aikana). Tämä on siis kielletty ihan lain mukaan, ja aika selvä merkki siitä että sitä lainaa on aika turha enään yrittää hakea tililleen yöllä.

Kuitenkin koska netti ei koskaan nuku, ovat lainapaikat tältä osin auki aina, ja hakemuksia voi jättää koska tahansa. Osa lainapaikoista jopa tarkistaa hakemukset yöaikaan, jotta he voivat maksaa rahat tilille heti aamulla kun se on lain mukaan sallittua.

Lainaa yöllä / Luottoa

Pikalaina yöllä ei siis tule toimimaan, mutta miten on muiden lainojen?

Jos haet lainaa netistä kello 23 jälkeen, et tule sitä saamaan käyttöösi kuin aamulla. Tämä koskee jokaista lainaa ja siten toimivaa tuotetta.

Erään poikkeuksen muodostavat kuitenkin tietyt tililuotot kuten Ferratumin luottotili. Ne toimivat luottokortin tapaisesti. Ensiksi sinulle avataan luottotili, johon asetetaan jonkin nostoraja. Tähän asti saat nostaa lainaa vapaasti niin monessa osassa kuin haluat ja missä erissä tahdot.

Täten tämä toimii omalla tavallaan kuten luottokortti, mutta ilman fyysistä korttia ja kykyä maksaa ostoksia suoraan.

Koska kuitenkin luottokortteja saa käyttää myös yöllä, on hieman epäselvää toimiiko tämä säännös myös luottotilien kanssa. Osa lainamestoista on sitä mieltä että näin ei ole, ja heiltä ei ole mahdollista tehdä nostoja yöaikaan. Toiset ovat kuitenkin eri mieltä, ja nostoja saa tehdä öisin ja rahat myös tällöin maksetaan yölläkin.

Tässä on yleensä vain yksi mutta. Nimittäin ensimmäinen nosto on tehtävä päiväsaikaan, ja se pitää maksaa normaalina aikana ennen kuin voit tehdä nostoja yöllä ja saada rahat heti.

Se onko tämä tarpeellista tai sallittua ei ole tietoa itselläni, mutta tämä on ehkäpä se ainoa keino saada lainaa yöllä mikä on voimassa 2018. Tämäkin tosin vaatii esivalmistelua, ja täten ei päde aina kaikissa tilanteissa, erityisesti jos lainatarve yllättää pahasti.